Viikko Adagessa

huhti 29, 2016 | Näkökulma |

Käyn koulua peruskoulun kahdeksannella luokalla. Olen kiinnostunut ohjelmoinnista, mutta en ole vielä perehtynyt siihen paljoakaan. Ajattelin, että TET-jaksolla olisi mukava saada tuntumaa alaan, josta toivon löytävän ammattin itselleni. Sainkin tilaisuuden tutustua suunnittelutyöhön mielenkiintoisesta näkökulmasta. Vähän erilaisesta kuin osasin odottaa. Käyttäjäkeskeinen suunnittelu on hyvä tapa lähestyä ohjelmointia, sillä ilman sitä hyväkin ohjelmakoodi saattaa jäädä turhaksi.

Adagella tutkitaan, suunnitellaan ja myös toteutetaan digitaalisia palveluita. Yritys on pieni, mutta palvelee suuria ja tunnettuja asiakkaita. Sen asiakkaat ovat suomalaisen kaupan, teollisuuden ja palvelujen näkyvimpiä nimiä, aivan kuten Adage omalla alallaan.

Adagella halutaan tehdä projektit huolella alusta loppuun. Työhön suhtaudutaan intohimolla ja suunnitteluun käytetään paljon aikaa ja huolellisuutta. Siten varmistetaan, että lopputuloksesta tulee hyvä.

Adagelaiset tutkivat tarkkaan esimerkiksi verkkosivustoja suunnitellessaan, mikä on vanhassa sivustossa vialla ja miten sen käytettävyyttä voitaisiin parantaa. Sunnittelutyötä tehdään palvelujen hahmottelusta käyttöliittymän koodaamiseen asti ja kaikkea siltä väliltä.

Monilla Adagen työntekijöillä on yliopistotutkinto. Koulutuspohjaa on mm. liiketaloudesta, hallinnosta, johtamisesta, filosofiasta, tietotekniikasta, kognitiotieteestä, psykologiasta. Tärkeätä tässä monipuolisuudessa onkin, että työ lähtee paitsi asiakkaan tarpeen ja toiminnan tuntemisesta myös ihmisten ajattelutapojen ymmärtämisestä. Sen päälle tulee sitten taidetta ja tekniikkaa, tutkimustyötä, designia ja projektien hallintaa.

Vaativana asiana työssään adagelaiset pitävät laajojen projektien ja ajankäytön hallintaa. Henkilökunta vaikuttaa innostuneelta ja sitoutuneelta, ja siksi varmaan työpäivät joskus myös venyvät. Työ koetaan antoisana, kun voi tavata asiakkaita monilta eri aloilta ja toimia heidän uusimpien ideoidensa parissa. Työkaveritkin ovat tärkeitä, ja he arvostavat toisiaan. Uuden oppimisesta pidetään nopeasti kehittyvän tekniikan parissa, vaikka se onkin työlästä ja vaativaa.

Adagen toimialasta puhutaan modernina ja uutena. Adagessa on hyvin uusiakin osaajia, mutta monella on kokemusta tästä työstä jo kaksikin vuosikymmentä. Siinä ajassa laitteet ja käyttötavat ovat muuttuneet paljon, mutta tekijät ovat kyenneet uudistumaan mukana ja ovat oikeastaan olleet itse viemässä koko uudistusta eteenpäin.

TET-viikko Adagella opetti minulle, miten monipuolista osaamista tarvitaan hyvien digitaalisten palvelujen toteuttamiseen. Kaiken tekniikan edustalle tarvitaan hyvä käyttöliittymä, ja sen suunnittelu vaatii monenlaista ymmärrystä ihmismielestä, luovaa suunnittelua ja lopulta koodaamistakin.

Mikko
Mikko oli tutustumassa työelämään 25.4-29.4. Adagessa.