Samuli Andelin tekee suunnittelua kahdenkymmenen vuoden kokemuksella

kesä 17, 2015 | Asiantuntijat |

samuli.jpg

Kokenut käyttöliittymäsuunnittelija Samuli Andelin aloitti alalla työskentelyn jo cd-romppujen parissa silloin, kun nettiä ei vielä käytännössä edes tunnettu. Ensi vuonna tulee täyteen 20 vuotta alalla. Samuli heittääkin, että asian kunniaksi tulisi järjestää juhlakonsertti. Aika pian alun jälkeen kuitenkin internet tuli romppujen tilalle, ja nyt Samuli on suurella ammattitaidolla tehnyt jo vuosien ajan pääasiallisesti erilaisia digitaalisten kanavien suunnittelutöitä. Adagessa hän on ollut vuodesta 2007 lähtien.

Samulin työaika menee enimmäkseen visuaaliseen suunnitteluun, mutta myös konsepti- ja käyttöliittymäsuunnittelu täyttävät kalenteria. Toimivat rautalankamallit syntyvät Samulilta käden käänteessä Axure-prototypointityökalulla. Photoshop ja Illustrator ovat puolestaan hyvännäköisten leiskojen tekoon parhaimmat työvälineet.

Yleensä Samulin työaika kuluu yhtä aikaa useammassa eri projektissa. Välillä on isompia jopa vuosia kestäviä, esimerkiksi laajojen ohjelmistojen kehittämiseen liittyviä projekteja. Toisinaan taas toimeksiannot ovat muutaman päivän pituisia täsmäiskuja. Suuri osa projekteista on kuitenkin parin kuukauden mittaisia hankkeita, joissa saa toteuttaa vaativia konseptisuunnitelmia tai visuaalisesti viimeisteltyjä käyttöliittymiä erilaisiin tarpeisiin, kuten digitaalisiin asiointipalveluihin, BI-sovelluksiin ja sähköisiin työpöytiin.

Yhtenä eksoottisimmista työmuistoista on jäänyt mieleen seilaaminen öljytankkerilla Itämerellä. John Nurmisen Säätiön koordinoimaan, tankkeriturvallisuutta edistävään Tankkeriturva-hankkeeseen liittyy oleellisena osana tankkerialusten käytössä oleva ENSI-navigointipalvelu. Samulin tehtävänä oli tutkia komentosilalla suunnittelemansa käyttöliittymäprototyypin kanssa, miten palvelua todellisuudessa käytetään. Käyttökokemuksia kerättiin Nesteen Masteran, yhden Suomenlahden suurimman tankkerin kyydissä, kun matkaa tehtiin Porvoon Sköldvikistä Venäjän Primorskiin. Tärkeimmät käyttötapaukset liittyivät satamassa toimimiseen, mutta Primorskiin pääsy ja öljyn saanti olivat täysin epävarmalla pohjalla. Harvoin palvelujen käytön havainnointi on ajallisesti näin hajallaan, Samuli naurahtaa.

Toinen ikimuistoinen työtilanne syntyi Argentiinassa, jossa teleoperaattorisovelluksia toimittavan Tecnotreen työpöytäsovellukseen liittyviä haastatteluja toteutettiin puhelinpalvelukeskuksessa. Haastavaksi osoittautui aineiston keruu, kun lattarihaastateltavat puhuivat selkeästi puolet enemmän, kuin mitä tulkki alkuperäisestä puheesta pystyi kääntämään.

Mielenkiintoisen suunnittelutyön ohella Samuli korostaa, että Adagessa parasta ovat ihmiset. Matala hierarkia ja mukavat asiakkaat sekä kollegat ovat työn parhaita puolia. Lisäksi myös itse työ on mielenkiintoista ja monipuolista, sillä Adagen projektit kattavat vaihtelevasti eri sovellusalueita ja toimialoja.