Maailman vahvin Rolle

loka 18, 2015 | Asiantuntijat |

rolf_soderqård

Johtavan käyttökokemusasiantuntija Rolf Södergårdin puheesta huokuu kokemus. Hän on yksi Suomen kokeneimpia ja arvostetuimpia käytettävyysasiantuntijoita yli 19 vuoden kokemuksella. Hän on suorittanut satoja käytettävyys- ja UX-tutkimuksia eli tutkinut yhteensä jopa tuhansien ihmisten toimintaa yritysten ja julkishallinnon palvelujen parissa.

Adageen hän tuli vuonna 2001 – yrityksen ensimmäisenä palkattuna työntekijänä. Siitä asti hän onkin ollut käytettävyystutkimuksen vahva peruspilari, jonka asiantuntemusta ja kokemusta asiakkaat arvostavat. Asiakkaat palaavat Rollen luokse yhä uudelleen ja uudelleen, kun heillä on tarve kehittää sähköisiä palveluja, sovelluksia tai tuotteita.

Pitkiä ja henkilökohtaisesti rakkaaksi kuvailemiaan asiakkuuksia Rollella onkin useita. Muun muassa yli kymmenen vuoden takaa ensimmäinen asiakas Osuuspankki, jonka kehitystyössä yhä tänäkin päivänä Rolle on aktiivisesti mukana. Toinen pitkäaikainen ja ammatillisesti erittäin palkitseva kokonaisuus on ollut HSL:n lippu- ja informaatiojärjestelmän uudistus, jossa Rolle on mukana testaamassa uudistuvia järjestelmiä ja laitteita. ”Rolle on ollut mukana varsin laajasti ja pitkän aikaa HSL:n eri laitteiden käyttöliittymien käytettävyystyössä. Hänen pitkä kokemus, kärsivällisyys keskeneräisyyksien kanssa ja nopea asioiden omaksumiskyky ovat hänen suuria vahvuuksia” kuvailee HSL:n matkalippujärjestelmien projektipäällikkö Satu Rönnqvist.

Nopea digitalisaatio tuo mukanaan vahvan motivaation oppia jatkuvasti uutta. Ala kehittyy koko ajan, projektit vaihtuvat lähes viikoittain ja uudentyyppiset tuotteet tekevät tuloaan markkinoille. Rolle korostaa, että jokaisella sovellusalueella on omat ongelmansa ja jokaisella testikäyttäjällä voi olla tärkeitä uusia havaintoja, joista kaikista oppii itsekin koko ajan lisää.

Työelämässä Rollen vahvuus on, että hän tunnistaa ainutlaatuisella tavalla ongelmakohdat, jotka ovat käyttäjän sudenkuoppia, sekä löytää nopeasti ratkaisut, joiden avulla niin asiakkaan liiketoiminta kuin käyttäjän kokemus paranevat. Vahva Rolle on myös työn ulkopuolella. Hän on ollut aktiivikilpailija painonnostossa, mutta sittemmin siirtynyt valmentajan uralle ja valmentanut useita EM- ja MM-mitalisteja painonnostossa ja voimanostossa. Valmennustuntien sekä omien harjoitusten lisäksi aikaa riittää myös musiikista nauttimiseen. Jopa jokaviikkoiset bändikeikat antavat energiaa työssä jaksamiseen.